Viikonloppu meni ihan päin v*. Tappelin kunnolla yhden ystäväni kanssa joka tietää bulimiastani. Sen päähän ei tunnu menevän mikään, oli kyse mistä tahansa! Kaikki pitää vääntää rautalangasta. Otettiin yhteen tästä mun bulimiasta, kun se ei suostu tajuumaan mitä pahaa siinä on, jos syö yhden pizzan tai yhden suklaapatukan kerran viikkoon. No eihän siinä mitää pahaa olekaan, jos osaa jättää sen siihen eikä jatka samaa tahtia seuraavaa kahta viikkoa ja oksenna kaikkea pois niinkuin mulla yleensä tuppaa tapahtumaan. Sanoinki sille ettei se ymmärrä tätä paskankaan vertaa eikä tunnu ottavan mua tosissaan, vaikka kovasti aina väittää ymmärtävänsä ja auttavansa mua parhaimman mukaan. Kertoo jo jotain kuinka paljon se bulimiaa ymmärtää ku kysyy ja vie mut usein johonkin raxin tyyliseen syömään. Erinomainen paikka buliimikolle syödäoksentaasyödäoksentaasyödäoksentaa, enkä pane vastaan ilmaiselle mässäykselle(typerä ja heikko kun olen). Olen sanonu sille, että miten helppo mun on oksentaa esim. just kyseisen raxireissun jälkeen, ei paljoo näytä hetkauttavan tätä tyyppiä. Sanoo vaan hölmäks ja neuvoo et ei pidä syödä niin paljoa et tulee huono omatunto. Olisikin nuin helppoa niin eihän tässä mitään ongelmaa oliskaan! Mutta ei se tajua, vaikka olen sen sille sata kertaa sanonu, kun ei niin ei. Loppujen lopuks lähdin ovet paukkuen kotiin, kun otti päähän todella paljon. Tiedänpähän ainakin, että siltä ihmiseltä turha odottaa helppiä ja tukea kohti "tervettä" elämää. Tekis mieli hakata sen päätä seinään oikein kovaa.

Mutta jotain hyvääkin tähän vitutuksen keskelle, koulu alkoi tänään. Oli kiva nähdä kaikki kaverit taas pitkästä aikaa ja sai vaihtaa kuulumisia, jutella ja juoruta. Odotan jo huomista päivää, kun alkaa kunnolla lukkarin mukaan mennä. Ihan mukavasti kursseja otin jo ekaan jaksoon. En vaan oikein tykkää tästä uudesta tuntijärjestelystä, että yhden oppitunnin pituus on 75min. Päivät on muutenki niin sekavia jotenkin. Koulu alkaa vartin yli kahdeksan eikä tasalta. Menee varmaanki jonkin aikaa ihan vaan totutellessa tähän uuteen systeemiin.

Olen kyllästynyt siihen, että kun minulla on paha olo tai hyvä olo en saa purkaa sitä kenellekkään tai mihinkään. Joten täällä sitä ollaan kirjoittelemassa. Tämä blogi tulee varmaan suurimmaksi osaksi sisältämään ajatuksia asiasta joka täyttää suurimman osan elämästäni, bulimia. Välillä se tuntuu olevan anoreksiaa välillä ortoreksiaa, mutta aina palaan bulimiaan.
Kesä on ollut hiton raskasta aikaa. Ei mitään rytmiä päivissä, oksentelua, syömistä, oksentelua. Siinäpä se. Odotan jo, että koulut alkavat ensi viikolla jolloin saan elämääni jotain sisältöä. Oikeastaan rakastan koulun käyntiä ylikaiken. Talvella sitä aina toivoo, että voikun olisi kesä ja voisi nukkua pitkään, mutta kyllä minä mielummin istun historian tunnilla pänttäämässä vuosilukuja taikka matikan tunnilla ratkomassa kaavoja, joita en edes kunnolla osaa, kuin että makaisin rannalla. Kesä on tylsä. Tänä kesänä huomasin myös, että vaikka olisin kuinka paahtavan kuuma, minä palelen. Siinäkin yksi syy olla pitämättä kesästä. Kolmenkymmenen asteen helteessä ulkona näkee naisia minihameissa ja pikkutopeissa, miehiä ilman paitaa. Koska heillä on kuuma. Mulla on pitkähihainen paita,pitkät housut ja sukat ja silti tuntuu kylmältä. Ihana kesä, olis jo talvi.

Tänään pitäisi jaksaa mennä kirjaostoksille. Yksi huono asia on lukio opiskelussa se, että kirjat ovat niin älyttömän kalliita. Ja varsinkin kun me uuden opsin opiskelijat emme oikeastaan saa mistään käytettyjä kirjoja. Suurin osa ainakin pitää ostaa uusina. Tulee kalliiksi kun joka jaksoon ostaa 5-7 uutta kirjaa. Ei paljoa jää ylimääräistä rahaa huvituksiin. Opintotukeakaan ei tule kuin muutama kymppi, koska perheellämme on muka niin isot tulot! Just joo. Tulisivat ne rikkaatbemarinomistajat jotka näitä asioita päättää kattomaan millasta penninvenytystä meidän elämä on ja sanosivat sitten onko tulot kovin suuret.  Me tullaan toimeen kyllä, mutta kaikki raha menee elämiseen, laskuihin ja ruokaan. Joskus mietin et elämä on epäreiluu. Mulla on yks tuttu, jonka molemmat vanhemmat on jotai huippulääkäreitä ja niillä on oma firma. Eli suomeks niillä on myös rahaa kuin roskaa. Ja sen tietää myös se perheen ainut lapsi. Kaikki on uusintauutta luksusta ja nenää nyrpistellään kaikelle halvalle. Inhoan tollasia piloille hemmoteltuja kakaroita, jotka saa kaiken valmiina eteensä. Mä oon tyytyväinen siihen, että mulle on opetettu ettei raha kasva puussa, vaan sen eteen täytyy tehdä jotain. Tollasilla rikkailla pennuilla menee vielä sormi suuhun, kun ne tajuu sit joskus et niiden täyty pärjätä omillaan, ettei se isi olekaan aina maksamassa kaikkea. No, taisin vähän eksyy aiheesta mut pistää vaan vihaks tollanen. Taidan tästä lähtee suunnistaa kohti kirjakauppaa, arviolta joku 130e tulee maksaa ekan jakson kirjat.

Näkymisiin. Päivän oksennussaldo tähän mennessä kaksi.